perjantai 13. toukokuuta 2011

Puutarha saa uuden asun...


 
 Puutarhassa on käynyt pieni -kauan kaivattu - uudistus. Ison kiven juuresta poistuivat Vuorenkilvet. Kivi sai seurakseen Särkyneensydämen ja Unikoita. Liljan sipulitkin siirsin tänne, jospa vaikka saavuttavat maanpinnan ennen syksyä... Ovat ilmeisesti istutetut liian syvään aikaisemmassa paikassa???


Tämä iso kivi ja Mongolianvaahtera sai seurakseen maanpeitekasvin, jonka nimi ei juuri nyt tule mieleeni... Pikkutalviohan se oli! Mongolianvaahtera on ollut tällä paikalla pitkään, mutta jostain syystä ei kasva samanlaiseen tahtiin kuin äitini pihassa. Liekö savimaastolla asiassa jokin oma roolinsa?
Olohuoneen ikkunan alla oleva kukkapenkin puolikas on myllätty nurin. Särkynytsydän kasvoi tällä paikalla aivan järkyttävän suureksi ja sen jouduinkin jakamaan. Maasto oli kuivaa ja todella kuumaa, ja silti kasvi viihtyi. Ohdakekin otti vallan ja nyt täytyy multaa "kuoria" pois, laittaa uutta multaa ja uudet kasvit. Luulen, että innokkaana puutarhurina valitsen kasviksi Pionin. Kukka on hyvin kaunis, vaikka kukkiikin liian vähän aikaa, mutta paras puoli on se, että Pionin alla -sen varjoisuuden vuoksi- eivät viihdy rikkakasvit. Nimim. Kokemusta on!
Nyt haluaisin jotain erikoista Pionia. Täytyypä poiketa puutarhakaupassa katsastamassa tarjonta. Multasormessa eikä Plantagenissa ollut ainakaan vielä mitään sen kummallisempia Pioneja kuin mitä minulla jo on! 
Siis erikoiskauppaan mielii hän!!!

lauantai 7. toukokuuta 2011

Täydellinen yllätys!

Kuvan kimppu on tilattu Keijunkehrästä

Tänään lähti ukko-kultani ja poikani Hyvinkäälle crossi kisoja katsomaan. Ollessani kaupassa tuli soitto mieheni kaverilta, jotta hän olisi tulossa käymään. Lupasin olla hetken kuluttua kotona ja niinpä tuo sitten tuli ison kukkapuskan kanssa. Mukana oli kortti, jossa toivotettiin hyvät äitienpäivät. Perässä oli mieheni nimi, mutta myös tämä kaljupäinen kukkalähetti oli samanniminen. En millään meinannut uskoa, että mieheni oli aamulla soittanut ja tilannut minulle kukkia. Kukkalähetti esitteli puhelimestaan loki tietoja ja esitin kiperän kysymyksen. Oliko mieheni kieltänyt käyttämästä ruusuja, oli kuulemma. OHO, nyt on ukko-kultani viimeinkin kuunnellut mitä olen sanonut, sillä jostain syystä en pidä ruusuista. Onhan ruusut toki kauniita, mutta kyllä tämä kimppu peittoaa ruusut mennen tullen!

perjantai 6. toukokuuta 2011

Kattotuoli lähetys

Ukko-kulta perui työmiesten tulon tältä päivältä, koska kattotuoli lähetyksen tarkkaa saapumisaikaa ei tiedetty. Minä päivystin ja otin tuolit vastaan.
Ja koska työmiehiä ei ollut, halusin kuitenkin projektia viedä eteenpäin, joten naisellinen charmi päälle ja diili oli valmis kattotuoli-kuskin kanssa. Herra auttoi ystävällisesti naista hädässä ja nosti painavan teräspalkin paikoilleen ja samalla kattotuolitkin löysivät paikkansa katolta. Nytpä ei tarvitse käsipelin nostella raskaita kantamuksia.
Nyt ei kukaan voi sanoa, ettenkö olisi osallistunut! Tämä taisi olla se työvaihe, johon olisi tarvittu miljoona miestä, mutta nyt sen hoiti nainen..... ja ehkä vähän yksi mieskin ja nostokurki.

Jokohan viimein pojat aletaan hommiin...

torstai 5. toukokuuta 2011

Varasto / työhuone hahmottuu

Rakentajat ovat olleet ahkeria, vaikka näyttää siltä, että joka toinen päivä rakennetaan. Ihan viisasta niin ei tarvitse työmiesten istua ja odotella vaan saavat painaa sitten koko rahan edestä.
Puuttuneet kattotuolit saapuvat huomenna ja silloin rakentaminenkin jatkuu. Ukko-kulta käy tänään hakemassa terassi tarpeita, jotta kun autotallin laajennos seisoo, rakennetaan terassia. Itse kyllä olisin rakentanut terassin ensimmäisenä, nyt kun vielä on kesää jäljellä...

Itse jatkan sairaslomaani. Pari päivää ei tehnyt olkapäähän minkäänlaista muutosta. Jos tänään se lääkäri-setä tuikkaisi sen piikkinsä. Olisi sitten tämäkin ensi viikolla työkykyinen! Toisaalta kaihertaa kovasti jäädä kotiin kun periaatteessa voinnissa ei ole mitään vikaa. Mutta vauva ryhmässä päiväkodissa käsiä täytyy käyttää myös nosteluun ja sillä tuo olkapää ei tule kuntoon ollenkaan. 
Joten ei auta kuin kärvistellä ja katsella elokuvia!

maanantai 2. toukokuuta 2011

Rakennusprojekti aloitettu!

Nyt on projekti aloitettu. Ja ensimmäiseen ongelmaankin kompastuttu. Ei ne insinööritkään tiedä kaikkea! Huomisen projekti lepää jatkuen taas ylihuomenna. Jos hyvin käy, ylihuomenna hahmottuu terassi. Siis mikäli ongelmaa ei ole saatu korjattua... Eli pikatoimituksena muutama kattotuoli, ei sen kummallisempaa!

Itse jäin tänään muutaman päivän sairaslomalle tulehtuneen olkapään vuoksi. Tällä kertaa en saanut heti kortisonipiikkiä. Katsotaan nyt miten tuo toipuu muutamassa päivässä.

lauantai 30. huhtikuuta 2011

HAUSKAA WAPPUA!!!

Yllätys yllätys, pihamaalla ei ole tapahtunut tämän enempää! Rakennusmiehet soittivat, etteivät pääse keskiviikkona hommiin ja aloitusaika siirtyi maanantaille. Joten taas ylihuomiseen.

Eilen menetin puoli omaisuutta viedessäni Viiru -kisua eläinlääkäriin. Kissa menetti verta ja pari hammasta saaden tilalle niskaansa tennispallon kokoisen vesipussin. Tänään kissa voi erinomaisesti! Poloisella oli toissa yönä niin jano, että seisoi vesikupissa ja meloi vettä tassuillaan. Etuhammas oli siirtynyt paikaltaan niin, että haittasi suun toimintaa.

Tänään illalla lähden töihin ja siinäpä se vappu vierähtääkin!

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Aarteeni

Pääsiäispyhinä se iski... aurinko nimittäin ja pahan tällin sainkin, sillä tuli siivottua varasto ja puoli valtakuntaa.
Varastossa nököttää tämä vaaleansininen aarteeni. Joskus vuonna nakki ja muusi annoin eräälle antiikkikauppiaalle toimeksiantona etsiä tällaiset vaunut. Ja eipä siinä kauaa mennyt...

Haaveilin työntäväni omia lapsiani näissä vaunuissa ympäri kyliä, mutta kun silloin emme omistaneet pakettiautoa, ei näiden kanssa ihan linja-autoon olisi tullut lähdettyäkään. Meillä päin siihen aikaan linja-autot eivät olleet matalalattiabusseja, eikä tuo takaovi ollut muutenkaan kovin leveä. Jostain syystä koskaan ei löytynyt innokkaita vaunujen nostajia ja jokusen kerran ähelsin itse vaunut linja-autoon. Mitähän lie liimaa kuskit siihen aikaan pallillaan käyttivätkään... Ai niin, se taisi olla sitä aikaa kun me vaunuilijat emme maksaneet kyydistämme mitään. Tästäkö lie johtui kaltoin kohtelu???

Nyt nämä ihanaiset pölyttyvät varastossa kun en ole niille muuta paikkaa keksinyt.

Pölyttyi siellä varastossa muutakin...
Tyhjiä pahvilaatikoita sellainen määrä, ettei varastoon mahtunut enää edes sisälle.
Hulluutensa kullakin...
;D