Muutama viikko sitten laitoin passihakemusta vetämään. Oli toukokuussa passi mennyt vanhaksi ja toiveissa olisi Tallinnan retki lomalla. Olin edellisenä päivänä piipahtanut kuvauttamassa itseni ja niinpä marssin passitoimistoon. Naureskelin virkailijalle kuvaani, "wanted dead or alive" ja kyselin monenko vuoden päästä pääsen uusimaan passini ja ennen kaikkea kuvani. No, ennemmin kuin kuvittelinkaan, sillä kaikki meni uusiksi! Sorry, kuvan taustalla on varjo, ei käy! Tyly tuomio. Virkailija kirjoitti lappusen, joka minun tulisi viedä valokuvaamoon, jotta saisin uudet oikein kuvatut kuvat ilmaiseksi.
Seuraavalla kauppakäynnillä poikkesin kuvaamossa ja siellä kuvaaja katseli passikuviani ja totesi, ettei hänkään olisi niitä hyväksynyt. Uudet kuvat otettiin.
Parin päivän päästä poikkesin taasen passitoimistoon ja samainen virkailija tutki kuviani ja totesi, että eiköhän nämä ole paremmat kuin edelliset. Tällä mallilla kun ei sen kummempia kuvia synny ;) Samalla hän haukkui kyseisen valokuvaamon, etten ole ainoa sen päivän asiakas, jonka kuvat on hylätty. Ja passi valmistuisi juhannukseksi eli torstaina voisi noutaa.
Eilen, maanantaina poikkesin noutamaan passiani. Nyt tiskin takana oli eri virkailija ja hän kaiveli tulleita passeja ja ei... meikäläisen passia ei löydy. Koneelta virkailija löysi syyn. Tuo edellinen virkailija ei ollut ruksinut jotain kohtaa ja tästä syystä anomus ei ollut lähtenyt eteenpäin. MITÄ V.....!? Kehtasi haukkua valokuvaamon ja teki itse mukavan virheen. No, perjantaina menen metsästämään uudelleen ja jos nyt passia ei löydy, se siirtyy Lahteen ja siellähän sitten jonotellaan!

Yrittääkö jokin voima viestittää minulle, ettei minun kannattaisi lähteä Tallinnaan vai miten tämän tulkitsisin???
Anna vielä yksi merkki niin pysyn koko lomani kotona!!!