sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Pihatöitä vol. 2

 Lauantai-iltapäivä muuttuikin sään suhteen ja niimpä tuli otettua lapio käteen.
Kukkapenkistä hävitin kaikki Harmaamalvikit. 
Saapi nähdä vieläkö niitä jostain nousee.
Nyt pitäisi keksiä Pionien taustalle jotakin.
Taidan käydä Varpulassa tiedustelemassa mitä!
Ruusukaarikin suoristui ja siihen taidan laittaa Villiviiniä, ellen löydä jotain muuta kivaa.
 Kiveyksen vierestä poistui samalla apinan raivolla maata. 
Ärsyttää suunnattomasti hallitsemattomasti kasvavat ruohotupsut.
Tuli sitten työnnettyä käsi tulimuurahaisten pesäänkin ja muutaman puraisun sain osakseni. 
Mutta niin saivat murkut maistaa omaa lääkettään ja luulen, että yhdyskunta on tällä hetkellä muuttanut kortteerinsa taivaaseen.
 Paljon hyödyllistä tuli tehtyä, mutta paljon jäi myös tekemättä.
Vihaan haravointia yli kaiken ja siksipä juuri tuli tehtyä kaikkea muuta...
Ukko-kulta sai pestyä terassin, seinät sekä lattian.
Tarkoituksena oli alkaa tänään maalaushommiin, mutta pitkään jatkunut flunssa veikin voimat.
Jospa tämä päivä huokaistaan ja uudella innolla huomenna.
Meikäläinen menee tosin iltavuoroon. 
Ja "kesän" ensimmäiset mansikatkin tuli ostettua. 
Tosin espanjalaisia, mutta kyllä nämä ihan maistuivat mansikalle. 
Uudet espanjan perunatkin on nautittu!

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Pihatöitä...

 Lohduton näky...
Tähän pitäisi keksiä ratkaisu. 
Kuinka erotan nurmikon ja kiveyksen rajan?
Suora linja ei mielestäni näytä hyvältä, 
mutta mikä sitten?????
 Puutavaraa lähti eilen ja tänäänkin paljon uuteen osoitteeseen Kolavalle.
Muutaman vuoden puista katkeilleet oksat ja kuolleet kasvit odottavat kerääjäänsä.
Ilma vaan ei tunnu suosivan!
 Takapihalta näkymää etupihalle.
Tänä viikonloppuna alkaa terassin maalaus, joten pian alkaa myös sisustaminen.
Ainoastaan tolpanhatut ovat hakusessa. 
Ne täytyy varmaankin sorvata itse, 
sillä valmiina niitä ei saa mistään, on sen verran järeät tolpat.
 Ukko-kullan työhuoneen ikkunan alunenkin taitaa kaivata jotain. 
Puskia???
Ja nämä kivet etsivät paikkaansa. Täytyypä tilata traktori niitä siirtelemään.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Projekti terassi

 Terassin rakentaminen on polkaistu taasen käyntiin. Lumet ovat vähentyneet huomattavasti. 
Ei kokonaan, vaikka aikaista kevättä povattiinkin. 
Nyt taitaa aikainen kevät olla jo pahasti myöhässä.
 Vaari saapui nikkaroimaan kaiteita. Eihän niistä ihan sellaisia tullut kuin haaveilin, johtuen liian matalasta välitolpasta
(jonka korkeuden kuulemma MINÄ olin määritellyt???). 
Mutta kauniit ovat! 
Kyllä vaari osaa!!!
Nyt tuon välitolpan päälle pitäisi keksiä jonkinlainen koristus. Päässäni on idea, mutta miten sen muille jakaisin?
Vielä kun saan portaat ja kaiteet maalataan, pääsen sisustuspuuhiin. 
Huuto.netistä huutamani 1,50 euron hetekka odottaa kovasti pääsyään paikoilleen, sekä tätä nikkaria kutkuttaa kovasti terassipöydän valmistaminen. Pitäisi vaan hurauttaa Hämeenlinnaan rakennustarpeita hakemaan.
 

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Voihan jääkiekko!

Tottakai tänään, vapaapäivälläni, tulivat Pelicansin liput maanantain otteluun myyntiin.
Senhän arvata saattaa kuka niitä lähti jonottamaan kiekkohullulle ukko-kullalle ja tyttärelle.

Minä tietenkin!

Klo 9 suuntasin ABC-asemalle, toiveissa oli, että klo 12 myyntiin tulevia lippuja pääsisi jo jonottamaan vuoronumerolla - ihan niinkuin viimeksikin. Vaan ei. Tädit pyörittelivät silmiään, ikinä eivät ole kuulleetkaan vuoronumeroista. Kahvilan puolella miehiä istui lasti, olivat kuulemma saapuneet klo. 7.30 maissa. 

No, sinnehän en jäänyt vaan suuntasin Lahden keskustaan. Sokokselle tarkistamaan lippukaupan paikka ja heureka!!! Siellä seisoi vuoronumerokone ja eikun numero mukaan. 36, ei paha!

Melkein pari tuntia pyörin kylillä. Ei tullut lipuista halpoja... Kesäkengät, bikinit.....

Klo. 12 tunkesin lippukaupan liepeille miljoonan muun ihmisen joukkoon. Vuoronumeroita oli napattu jo liki 130 kappaletta.

Kun myynti alkoi, ilmoitettiin, että seisomakatsomo liput tuleevat myyntiin vasta klo 13, samalla kun netin lippupalvelu alkaa myymään lippuja. Voi paska! No, sitten otetaan istumapaikat, turhaan en tunkenut itseäni jonoon!

Numeron 32 kohdalla myytiin viimeinen istumapaikka, "klubi paikkoja vain myynnissä" tuli ilmoitus. Minähän soittamaan ukko-kullalle, jotta mitä nyt??? Hajuakaan mitä paikkoja ne on eikä ukko-kultakaan helpottanut asiaa... Tivasi vaan mistä päin katsomoa ne on, niinkuin minä olisin sen tiennyt.

Samantien nekin loppui.

Kiva kiva, olen vuorossa ja myydään jo ei oota! Vaan kuinkas sitten kävikään? Seisomakatsomon liput tulivat myyntiin ja ne taskussa pääsin poistumaan takavasemmalle. Kuinkahan moni sitten loppujen lopuksi jäi ilman lippua?

torstai 5. huhtikuuta 2012

Sauna

Ihan näin pitkälle pääsin nukkekodin kanssa. Nyt tuumaillaan kuinka seinät kiinnittäisin.
Pitäisi varmaan ostaa sahaan uusi terä...

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Loman päätös

Taasen on tullut aika miettiä mitä sain lomalla aikaan!

No, en mitään. 

Jostain syystä tämä loma ei tuntunut lomalle...
Sainhan sentään nukkekotiin mallattua saunan seinää ja jopa sirkkelöityä palikat. 
Päätin, etten sähköistä nukkekotiani, sillä muuten en pääse asioissa eteenpäin.
Kevätkin on saapunut, pioni pyristelee kohti aurinkoa!
Ja mehitähdetkin ovat tainneet selviytyä,
ainakin osa niistä.
Krookukset ja Helmililjatkin ovat putkahtaneet mullan seasta.
 Ja sitten "sohvan valtaajat"
Sulo
 Maikki
 Tallitoverit Sulo ja Helmi.
Viiru, Maikin tallitoveri ei tällä kertaa ehtinyt poseeraamaan!