Eilinen ilta sujuikin sitten mukavasti, kunnes....
Nappasin iltapalaksi tyttären tekemän pannarinpalan
ja hetken kuluttua ajattelin käydä nukkumaan.
Lääkitys naamaan eli yksi Panacod.
Ehdin torkahtaa kunnes havahduin vatsakipuun.
Päätin lähteä huussiin sitä helpottamaan,
mutta vielä mitä.
Kipuhan vaan yltyi ja yltyi.
Ähisin ja huusin ukko-kultaa tuomaan ämpäriä.
Oksennusta yritin,
mutta laihdutusleikkauksen läpikäyneenä siitä harvemmin tulee mitään.
Kipu oli ja pysyi
ja keskittyminen meni hengittämiseen.
Hetken kuluttua alkoi helpottamaan,
mutta vain hetkeksi.
Kipu palasi kohoten hyvinkin korkeaksi.
Veri alkoi paeta raajoista,
naama ja huulet olivat vitivalkoiset
ja kylmähiki valui otsalta.
Muu perhe seurasi kiinnostuneena jääkiekkoa
ja sarkastisesti huomautinkin,
ettei mulla mitään hätää,
voisivat silti soittaa Akuuttiin,
jotta mitä tehdään.
Ukko-kulta taisi olla sen verran paniikissa,
että kyseli vaan useaan otteeseen mihin sattuu.
Ja vaikka vastasinkin,
ei tuntunut äijälle järkeen kolahtavan vastaukset.
Tytär sitten otti ja tarttui luuriin.
Akuutista sai ohjeen soittaa ambulanssia.
Ja senpä tyttö teki.
Puuskuttelujen ja kirousten välissä
vastailin mitä hätäkeskuksesta kysyttiin
ja niin saatiin auto matkaan.
Ei tosin kiireellisenä,
vaikka itsestä tuntui,
että nyt se on menoa.
Päässäkin alkoi huippaamaan...
Mutta sitten kipu loppui
ja iski jäätävä kylmyys.
Ajasta ei ole käsitystä,
mutta kun ambulanssi tuli,
oli pahimmasta jo selvitty.
Peruselintoiminnot olivat ok
ja mahaa tunnusteltiin.
Ambulanssin väki kyseli
lähdenkö mukaan,
mutten tietenkään halunnut lähteä,
kun kohtaus oli ohi.
Syyksi epäilivät iltapalaksi syömääni pannaria
ja sen rasvaa.
Hmmmm,
luulen, että ennemmin jätän koskematta noihin Panacodeihin
kuin pannariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti