Onnettomuus...

Poikamme Samuli harrastaa motocrossia, olenkin siitä jo kirjoittanut... Mutta tänään oli ensimmäinen kerta, kun sain puhelun, että poika on viety ambulanssilla terveyskeskukseen. Henki pihisee, mutta vaivalloisesti. Tuhatta ja sataa lähdin sitten terveyskeskukseen ja sieltä sitten mies pääsi keräilemään radalle jätettyjä tarvikkeita.

Minä sitten siirryin pojan kanssa ambulanssilla sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Ambulanssissa Samuli katsoi minua ja pojalla oli samanlainen ilme kuin kerran aikaisemminkin. Silloin Samuli oli varmaan joku 3:n vanha. Oltiin uimassa, minä olin shortseissa ja seisoskelin polvia myöden vedessä. Samuli kompastui johonkin kiveen ja kun menetti tasapainon, sen ohikiitävän sekunnin poika katsoi minuun ja se katse syöpyi mieleeni. Sitä on vaikea kuvailla, se oli rauhallinen, mutta hyvin tiedostava, että nyt se on menoa. Aivan järkyttävän kamala katse! Samuli varmaan ajatteli, että nyt kun tässä ambulanssilla mennään, niin huonosti käy...

Veri- ja pissakokeita otettiin sairaalassa. Lääkäri tutki ja totesi, ettei mitään ole murtunut... Kysyi haluammeko lähteä kotiin tarkkailemaan poikaa vai jääkö poika sairaalaan. Poika halusi kotiin ja niinpä me lähdimme kotiin.

Apteekista haettiin törkeän kalliit ja vahvat särkylääkkeet ja nyt herätyskello herättää kahden tunnin välein. Poikaa täytyy valvoa koko yön... nukunkohan ollenkaan???

EDIT Täällä kaikki ok! Aamulla poika oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hieman rintakehää särki, mutta puhua ja hengittää pystyi jo paremmin. Vapaapäivä kuitenkin koulusta! Niin hyvin suojat olivat auttaneet, ettei naarmun naarmua eikä edes mustelmaa ole ilmaantunut. Sekin halvatun kallis lääke (75e) jäi kokonaan käyttämättä... Taisi olla ihan "huumereseptillä" saatavaa, jotta uskaltaako tuota kovasti jatkokäyttääkään???