No, totta hitossa!!!
torstai 22. huhtikuuta 2010
Tulisilla hiilillä...
No, totta hitossa!!!
tiistai 20. huhtikuuta 2010
Maustepurkki armeija
Tuo ukko-kultakin on jo useasti maininnut tilaavansa siirtolavan, jotta päästäisiin näistä roskista eroon.
Mistä roskista???
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Kirpparikierroksia pitkin viikkoa
Keskiviikkona aloitin kummitätini kirppispöydän pidon. Hän lähti jo aikaisemmin etelään ruskettelemaan itseään ja kuinkas kävikään. Huomisesta olisi hänen pitänyt palata ja jatkaa hinnoittelua ja pöydän siivoiluja. No, eipä tuo tulekkaan takaisin vähään aikaan, vaan jumittui sinne ihanille aurinkorannoille. Eipä minunkaan auttanut, kun käydä sopimassa pöydän peruutuksesta, sillä vaikka itselläni olisi tavaraa viedä sinne yllin kyllin, mutta aikani ei riitä niitä hinnoittelemaan, enkä aio näin pienen loman päätteeksi itseäni piippuunkaan vetää!
perjantai 16. huhtikuuta 2010
Kaikki loppuu aikanaan...
Kuin tämä lomanikin. Maanantaina olisi töihin lähtö edessä. En hypi riemusta, sillä juurikaan en valmista saanut.
Ukko-kulta kuulemma lomailee maanantain ja tiistain, joten olen tilannut valkoiset seinät tulevaksi - saa nähdä kuinka käy? Tyhjennän olohuoneen sunnuntaina niin eiköhän siinä ole vinkkiä tarpeeksi!
Ukko-kulta kuulemma lomailee maanantain ja tiistain, joten olen tilannut valkoiset seinät tulevaksi - saa nähdä kuinka käy? Tyhjennän olohuoneen sunnuntaina niin eiköhän siinä ole vinkkiä tarpeeksi!
Huomenna kirppislöydöistäni, jos vaan joku voimamies nostaa aarteeni pois autosta! Kumma juttu, että kaikkea painavaakin saa kyllä nostettua autoon, mutta pois ottaminen vaatiikin uudenlaisia voimia.
Hyvää viikonloppua!!!
torstai 15. huhtikuuta 2010
tiistai 13. huhtikuuta 2010
Päänsärkyni
Joka vuosi tähän samaan aikaan alkaa uusi "pesänrakennus". Olohuone on yksi kohta, johon en koskaan ole tyytyväinen. Tässä yksi nurkkaus.
Olisiko kellään ideoita???
Postia maailmalta... pitkästä aikaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)