lauantai 5. joulukuuta 2009

Päivitystä


Kirppis on vielä käynnissä torstaihin asti... Sitten on yksi stressin aiheuttaja poissa! Työt vievät suurimman osan ajastani!

Tänään kävin entisen työkaverini kanssa -kiitos siitä!!!- Vääksyssä Lauran kaupassa. Jostain kumman syystä en saanut tuhlattua veronpalautusrahojani. Ehkä hyvä niin, sillä luottokortti lasku on paisunut aikas suureksi.

Stressi on paisunut suureksi. Välillä tuntuu, että oireet viittaisivat sydäninfarktiin, mutta vielä olen selvinnyt ilman sen kummempia operaatioita. Lääkäristä sain lääkityksen kipeytyneeseen olkapäähän, jota olen potenut jo muutaman kuukauden ja tämän vuoksi ei ole tullut juurikaan nukutuksi. Joululahjat odottavat ostajaansa ja aikataulu on tiukkaa....

Vuorotyöläisellä ei todellakaan ole helppoa näin joulun alla!

Keskiviikkona suuntaan kohti Veljekset Keskisen kyläkauppaa kera muutaman työkaverin. Josko tuolloin tuhlaan loputkin rahani?! Toiveissa olisi, että vuoden päästä olen jossain muualla kuin Suomessa, kaukokaipuu on niin suuri, että matkaan on päästävä. Haaveissa olisi reissu aviomieheni kanssa kahdestaan - 10 vuotta naimisissa olisi hyvä syy yhteiseen matkaan! Matkan kohteena tietysti Thaimaa, en voisi edes kuvitella mitään muuta kohdetta!!!! Rakastan sitä maata.

1 kommentti:

Katja kirjoitti...

Miten meni kirppismyynti? Käyhän noutamassa blogistani itsellesi jouluinen tunnustus.